Siirry sisältöön
Naisten Linja

Naisten puolella.
Väkivaltaa vastaan.

Hengellinen väkivalta

Hengellinen väkivalta on vallan väärinkäyttöä. Henkisen ja hengellisen väkivallan käsitteet limittyvät toisiinsa ja koostuvat esimerkiksi pelottelusta, syyllistämisestä, kontrolloinnista, manipuloinnista, kiristämisestä ja solvaamisesta. Hengellinen väkivalta viittaa yksilöä vahingoittaviin toimintatapoihin, joita perustellaan hengellisistä lähtökohdista tai hengellisessä yhteisössä olemisen kautta.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko määrittelee hengellisen väkivallan henkiseksi väkivallaksi, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Hengellisessä väkivallassa on kyse siitä, että yhteisön uskoon liittyviä merkityksiä, tulkintoja ja asemia hyödyntämällä pyritään vaikuttamaan yksilön ajatteluun ja toimintaan. Asetelma ei ole tasavertainen, kun toisen osapuolen katsotaan edustavan totuutta, Jumalan Sanaa, ja toisen harhautuneen siitä. Kokemus määrittyy hengelliseksi väkivallaksi silloin, kun kokijalla ei ole mahdollisuutta omien näkemysten esittämiseen tai oman mielipiteen ilmaisemiseen liittyy selviä sosiaalisia ja hengellisiä riskejä.

Hengellisessä vallankäytössä hyödynnetään erilaisia vaikuttamisen tapoja. Lievimmillään se on lempeää keskustelua, jolla kuitenkin pyritään vaikuttamaan toisen ajatuksiin ja toimijuuteen. Kärjistyneimmillään se on toisen todellisuuden ja kokemusten ohittamista sekä toisen omaa ääntä ja ajattelua heikentävää vallankäyttöä: uhkailua, nöyryyttämistä, sosiaalista eristämistä ja hyljeksintää, sekä sen osoittamista, että toinen on yhteisön jäsenten mielestä väärässä.

Koska hengelliset arvot ovat yhteisön jäsenelle herkkää aluetta, vaikuttaminen on usein tehokasta. Yhteisö saattaa ilmaista tilanteet hoitamisen, välittämisen ja yhteisöllisen rakkauden kautta, jotka kokija kuitenkin kokee hengellisenä väkivaltana. Hengellisen väkivallan teko voi olla yksittäinen ja hetkellinen, mutta sen seuraukset moniulotteisia ja pitkään vaikuttavia.

Epätasapainoista valtasuhdetta ylläpitävä vastavuoroisuuden ja dialogin puute on erityisen haavoittavaa, sillä se rajoittaa ihmisen omaa toimijuutta. Pelko pitää varuillaan ja loukkaavat sanat tuntuvat fyysisen kivun lailla. Jatkuvaan rajoittamiseen tottunut ihminen alkaa helposti jo ennalta pelätä konflikteja. Kokija saattaa jatkuvasti aistia kodin ja yhteisön tunnelmaa ja yrittää omalla olemisellaan ennakoida ja ehkäistä ahdistavia tilanteita. Väkivallan uhka ja yritykset ennakoida helposti kehollistuvat ja saattavat esiintyä jatkuvana stressitilana.

Hengellisen väkivallan riski kasvaa nuoren etsiessä identiteettiään

Nuoruuteen siirryttäessä ja hengellisen itsenäistymisen kasvaessa, odotukset uskoon sitoutumisesta muuttuvat ja samalla hengellisen väkivallan riski kasvaa. Kun nuori esimerkiksi meikkaamisella, pukeutumisella, kirjallisuutta lukemalla ja eri musiikkityylejä kuuntelemalla etsii itseään ja minuuttaan, ei perinteitä ja kuuliaisuutta korostava uskonnollinen yhteisö välttämättä hyväksy tällaisten yksilöllisten kokeilujen merkitystä. Yhteisö, jossa ei ole tilaa minälähtöisille kysymyksille ja kyseenalaistamiselle, tuottaa muita herkemmin kokemuksia hengellisestä väkivallasta. Nuoren odotetaan esimerkiksi olevan valmis luopumaan harrastuksesta tai tapaamasta tiettyjä henkilöitä yhteisön niin toivoessa. Sitoutuminen yhteisön odotuksiin voi erottaa nuoren muista yhteisöistä koulu- ja harrastusmaailmassa. Lapsen ja nuoren mahdollisuus puolustaa itseään yhteisön aikuisia vastaan on heikko.

Uskonto ei oikeuta väkivaltaan

Uskonto ei koskaan oikeuta väkivaltaan tai yksin selitä sitä. Yhteisö antaa runsaasti myös myönteisiä asioita jäsenilleen: turvallisuuden tunnetta, yhteisöllisyyden ja yhteisen todellisuuden kokemuksen sekä jatkuvuutta. Kokija voi hakea uskonnosta myös voimaa itselleen.

Hengellinen väkivalta jää helposti piiloon ja, kuten henkistä väkivaltaa, sitä voi olla vaikea tunnistaa ja nimetä. Toistuva mitätöinti, kontrollointi, kiristäminen, painostaminen ja syyllistäminen ovat kuitenkin henkistä väkivaltaa ja henkinen väkivalta on myös rikos.

Lainsäädännöstä

Yhdenvertaisuuslaki kieltää kaikenlaisen syrjinnän, oli taustalla sitten etninen alkuperä, kieli, mielipide, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, vakaumus, uskonto tai jokin muu vastaava syy. Lain alussa kuitenkin todetaan, että sitä “ei sovelleta yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen”. Käytännössä tämä mahdollistaa sen, että jotkin väkivallan muodot, erityisesti syrjimisenä ilmenevä hengellinen väkivalta, jää piiloon tai muuttuu näennäisesti hyväksyttäväksi. Uskonnollisten yhteisöjen autonominen asema suhteessa syrjintäkieltoon on tällaisessa tapauksessa ongelmallinen.

Jos hengellinen väkivalta mietityttää tai haluat keskustella kokemastasi, otathan yhteyttä Naisten Linjaan.

Lähteet ja luettavaksi

Hurtig Johanna (2013): Taivaan taimet - Uskonnollinen yhteisyys ja väkivalta. Tampere: Vastapaino.

Lidman Suvi (2020) Taivas ja syli – Kertomus parisuhdeväkivallasta vanhoillislestadiolaisessa perheessä. Helsinki: Gaudeamus.

Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325