4.9.2024
Hallitus peruu oikeusministeriön esittämän 50 000 euron leikkauksen Naisten Linjan avustukseen. Naisten Linjan oikeusministeriöltä saamaksi pysyvän avustuksen tasoksi esitetään jatkossakin 100 000 euroa. Myös Rikosuhripäivystyksen avustusleikkauksia aiotaan pienentää.
– Leikkauksen peruminen pehmentää sitä iskua, joka Naisten Linjaan on kohdistumassa hallituksen muiden säästötoimien vuoksi, joten olemme tietenkin huojentuneita, sanoo Naisten Linjan toiminnanjohtaja Katju Aro.
Oikeusministeriön osuus Naisten Linjan saamasta valtionrahoituksesta on 15 % ja loput 85 % valtionavustuksesta tulee Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn kautta. Sosiaali- ja terveysministeriön vuoden 2025 avustusleikkauksista STEA-tukiin saadaan lopullinen tieto vasta joulukuussa. Tiedossa on jo, että sotejärjestöjen tuesta leikataan vaalikauden loppuun mennessä yli kolmannes.
Katju Aro muistuttaa, että Naisten Linjalla tehdään edelleen työtä pienillä resursseilla, tilanteessa jossa apua tarvitsevia naisia on enemmän kuin Naisten Linja pystyy auttamaan. Tällä hetkellä jokaista vastattua puhelua kohden jää vastaamatta toinen.
– Väkivaltatyön tilanne on edelleen kokonaisuudessaan vaikea. Nykyiset resurssit eivät riitä turvaamaan väkivaltaa kokeneiden naisten ja tyttöjen tukipalveluita siinä laajuudessa, kuin tarvitaan, Aro sanoo.
Naisten Linja kiittää kaikkia, jotka ovat viime viikkoina puolustaneet väkivaltaa kokeneita naisia ja tyttöjä ja pitäneet esillä Naisten Linjaan kohdistuvia leikkauksia sekä vaatineet hallitusta perumaan ne.
Yhteydenotot ja lisätietoja:
Katju Aro
Toiminnanjohtaja
050 567 2974
katju.aro@naistenlinja.fi
Vastuualueet: toiminnan suunnittelu ja johtaminen, yhteiskuntasuhteet, vaikuttamistyö