Naisten Linja pitää Oikeusministeriön esityksen tavoitetta erittäin tärkeänä: kannatamme sitä, että lapsen altistuminen lähisuhde- ja perheväkivallalle tunnistetaan nykyistä vahvemmin rikosoikeudellisessa järjestelmässä. Kiitämme siitä, että lapsen läsnä ollessa tehdyn lähisuhdeväkivallan ja vakavan väkivallan huomioiminen on nostettu osaksi nyt käsiteltävää hallituksen esitystä. Pidimme jo aiemmin työryhmän mietinnöstä antamassamme lausunnossa ongelmallisena sitä, että työryhmä ei pitänyt lapsirauhaa koskevaa erilliskriminalisointia tai koventamisperustetta tarkoituksenmukaisena.
Nykytilanteessa väkivallan kohteena olevan aikuisen kanssa elävät lapset jäävät usein oikeudellisesti näkymättömään asemaan. Vaikka tutkimusnäyttö osoittaa, että väkivallan näkeminen, kuuleminen tai sen vaikutusten keskellä eläminen voi aiheuttaa lapsille merkittäviä ja pitkäkestoisiakin haittoja, ei lainsäädäntö tällä hetkellä riittävän selkeästi tunnista lapselle aiheutuvaa vahinkoa tilanteissa, joissa väkivallan välitön kohde on toinen perheenjäsen. Tämä puute on erityisen ongelmallinen, koska lapsia on läsnä huomattavassa osassa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja lähisuhdeväkivaltaan liittyviä rikoksia.
Vaikka lapsen läsnäolo voidaan nykyisinkin ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa, nykyinen sääntely jättää asian liiaksi tapauskohtaisen harkinnan varaan. Nimenomainen lain säännös vahvistaa sääntelyn ennakoitavuutta, yhdenmukaisuutta ja symbolista viestiä siitä, että yhteiskunta tunnistaa lapsen turvallisuuden vaarantamisen omaksi erityiseksi moitittavuustekijäkseen.
On myös hyvä, että ehdotettu sääntely kattaa tilanteet, joissa vain toinen osapuoli on lapseen läheisessä suhteessa. Tämä on linjassa esityksessäkin todetun vahingoittavuuden kanssa. Tältä osin ehdotus on parempi kuin sen esikuvana ollut Ruotsin lapsirauhalaki.
Samalla Naisten Linja korostaa, että lain tulee toteutua tavalla, joka aidosti edistää lasten oikeuksia eikä johda uusiin haittoihin. Tässä suhteessa pidämme erittäin tärkeinä niitä huolia, joita mm. lasten oikeuspsykologian ja Barnahus-toiminnan asiantuntijat ovat lausunnoissaan esittäneet. On olemassa todellinen riski, että sääntely lisää lasten kuulemista rikosprosesseissa, kuormittaa lapsia entisestään sekä pidentää jo nyt ruuhkautuneiden lapsiin liittyvien rikosasioiden käsittelyaikoja. Nämä huolet on otettava vakavasti.
Sääntelyn toteuttamatta jättäminen ei ongelmien vuoksi kuitenkaan ole perusteltua, vaan yllämainittuihin ongelmiin tulee etsiä ratkaisut sääntelyn valmistelussa. Lasten oikeuksien toteutuminen ei voi jäädä riippumaan siitä, että nykyjärjestelmässä on havaittavissa rakenteellisia tai resurssiperusteisia ongelmia. Lainsäätäjän tehtävänä on huolehtia siitä, että uudistus voidaan toteuttaa lapsen edun mukaisesti.
Tämän vuoksi esitystä tulisi täydentää siten, että koventamisperusteen soveltaminen ei lähtökohtaisesti edellytä lapsen kuulemista. Nykyinen muotoilu, joka perustuu siihen, että lapsi on nähnyt tai kuullut väkivallan, sisältää riskin siitä, että lapsen omista havainnoista tulee käytännössä keskeinen näyttökysymys. Pidämme parempana ratkaisuna muotoilua, jossa huomio kohdistuu lapsen altistumiseen väkivallalle esimerkiksi silloin, kun lapsi on ollut samassa asunnossa tai muutoin näkö- tai kuuloyhteyden piirissä teon aikana. Tällöin näyttö voidaan useimmissa tapauksissa hankkia muulla tavoin kuin kuulemalla lasta.
Jos lapsen kuuleminen yksittäisissä tapauksissa on välttämätöntä, tulee se toteuttaa lapsen oikeuksia turvaavilla menetelmillä. Tällöin on lähtökohtaisesti käytettävä Barnahus-mallin mukaisia toimintatapoja, ammattitaitoisesti toteutettuja tallennettuja kuulemisia sekä menettelyjä, joilla vältetään lapsen toistuva osallistuminen samaa tapahtumaa koskevaan rikosprosessiin.
Lapsen edun varmistaminen edellyttää että lain soveltamisen vaikutuksia lapsiin seurataan tiiviisti, ja tarvittaessa tehdään muutoksia. Tämä on kirjattava esitykseen velvoittavana. On todettava, että ehdotus vahvistaa rikoksen moitittavuutta, mutta ei lapsen omia oikeuksia prosessissa. Lapsen oikeudellinen asema jää riippuvaiseksi siitä, että aikuiseen kohdistunut rikos etenee rikosprosessiin ja johtaa seuraamuksiin. Lapselle ei synny asianomistajalle kuuluvaa oikeutta vaatia korvauksia, eikä hänen oikeutensa asian käsittelyyn kiireellisenä vahvistuisi. Lapsuus on varsin lyhyt elämänvaihe, jolloin myös oikeussuojan tulee toteutua viivytyksettä. Lisäksi katsomme, että vaikutusarvioinneissa tulisi nykyistä huomioida väkivallan kohteeksi joutuvien aikuisten näkökulma. Naisiin kohdistuvan väkivallan uhrit kokevat usein syvää huolta ja syyllisyyttä siitä, etteivät pysty suojaamaan lapsiaan tekijän väkivallalta tai sen seurauksilta. Tällaisissa tilanteissa on merkityksellistä, että myös yhteiskunta ja oikeusjärjestys tunnistavat lapselle aiheutuvan vahingon ja säätävät sen rangaistavaksi. Sääntelyllä on siten paitsi rikosoikeudellinen myös tärkeä symbolinen ja yhteiskunnallinen merkitys.
Lisätietoaja: Sari Laaksonen, toiminnanjohtaja sari.laaksonen@naistenlinja.fi 040 746 9984