Ohjeita väkivaltaa kokeneen läheiselle

“Miksi hän ei vain lähde?” – ymmärrystä väkivallan dynamiikkaan

Ulkopuolisesta voi joskus tuntua, että väkivaltaisesta suhteesta lähteminen olisi yksinkertainen ratkaisu. Todellisuudessa irtautuminen on usein monimutkaista, pelottavaa ja täynnä ristiriitaisia tunteita.

Tällä sivulla

    Päivitetty viimeksi 03.02.2026, 07:02

    Väkivallan dynamiikka

    Erominen on suuri elämänmuutos

    On tärkeää ymmärtää, että lähteminen oon suuri elämänmuutos, joka voi herättää epävarmuutta ja pelkoa. Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen on yleensä pitkä prosessi. Ihminen voi ottaa monia pieniä askelia kohti turvallisuutta ennen kuin on valmis lähtemään. Jokainen näistä askeleista on tärkeä.

    Usein ulkopuolinen näkee lähtemisen yksinkertaisena ratkaisuna, mutta ei välttämättä ymmärrä sitä sisäistä prosessia, joka siihen johtaa.

    Syitä, miksi lähteminen on vaikeaa

    On monia syitä, miksi väkivaltaisesta suhteesta irrottautuminen voi olla vaikeaa:

    • Pelko. Läheisesi saattaa pelätä, mitä tapahtuu, jos hän yrittää lähteä. Väkivaltaa käyttänyt henkilö voi uhkailla väkivallalla, kostolla, itsemurhalla tai lasten viemisellä.
    • Häpeä ja syyllisyys. Väkivallan kohteeksi joutuminen voi aiheuttaa häpeää tai se voi tuntua epäonnistumiselta. Häpeä voi estää puhumasta ja hakemasta apua.
    • Rakkaus ja toivo. Ihminen voi edelleen rakastaa väkivaltaista kumppaniaan ja toivoa muutosta. Väkivallan tekijä saattaa myös luvata parantaa käytöstään, mikä ylläpitää

    toivoa paremmasta.

    • Syyllisyyden siirtäminen. Tekijä voi syyttää väkivallasta uhria, jolloin tämä alkaa itsekin uskoa olevansa syyllinen tilanteeseen.
    • Eristäminen ja riippuvuus. Kumppani on saattanut rajoittaa yhteydenpitoa muihin, kontrolloida taloutta tai luoda tilanteen, jossa lähteminen tuntuu mahdottomalta.
    • Lapset ja vastuu. Moni jää suhteeseen, koska ajattelee sen olevan lasten edun mukaista. Todellisuudessa väkivalta vaikuttaa aina myös lapsiin.
    • Kulttuuriset ja yhteisölliset paineet. Joissain yhteisöissä eroa pidetään häpeällisenä tai perheen maineen menetyksenä. Lähteminen voi tarkoittaa myös yhteisön tuen menettämistä.
    • Epävarma tulevaisuus. Lähteminen voi merkitä taloudellisia vaikeuksia, yksinäisyyttä tai pelkoa siitä, ettei selviydy yksin.

    Usein nämä syyt eivät ole erillisiä, vaan limittyvät toisiinsa. Lähteminen voi tuntua riskiltä, vaikka jääminen on vaarallista.

    Erotilanne voi olla kaikkein vaarallisinta aikaa

    Jos läheisesi pohtii lähtemistä, on tärkeää, että häntä kuunellaan ja hänen pelkonsa otetaan vakavasti. Erotilanne on usein väkivallan kokijan kannalta kaikkein vaarallisinta aikaa. Hän tarvitsee tukea, ei painostusta. Läheisen roolissa onkin tärkeää auttaa lisäämään turvallisuutta.

    Kerro, että apua on saatavilla ja että hän ei ole yksin. Turvakodit, väkivaltatyön avopalvelut ja auttavat puhelimet voivat tukea häntä sekä käytännön järjestelyissä että turvallisuussuunnitelman tekemisessä.

    Usein kysytyt kysymykset

    Tukea ja neuvontaa

    Oletko huolissasi omasta tai läheisesi tilanteesta? Ethän jää yksin. Olemme täällä sinua varten.