Ajankohtaista

Uusi toiminnanjohtaja

Sari Laaksonen aloittaa Naisten Linjan toiminnanjohtajana 11.5.2026.

Päivitetty viimeksi 19.03.2026, 12:03

Naisten Linjan hallitus valitsi uuden toiminnanjohtajan

Sari Laaksonen siirtyy Naisten Linjan toiminnanjohtajaksi Ensi- ja turvakotien liitosta. Hän odottaa innolla toukokuussa alkavaa työtään.

Sari Laaksonen tietää, että naisten asema ja naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen järjestötyö ovat tällä hetkellä monin paikoin vastatuulessa niin Suomessa, Euroopassa kuin maailmanlaajuisestikin.

– Juuri siksi Naisten Linjan kaltaisen toimijan elinvoimaisuuden vahvistaminen motivoi minua, Laaksonen sanoo.

Kasvatustieteiden maisteriksi kouluttautuneella Laaksosella on pitkä kokemus väkivallan vastaisesta työstä johtamisen, kehittämisen ja vaikuttamistyön saralta sekä Suomesta että kansainvälisesti. Parhaillaan hän työskentelee Ensi- ja turvakotien liiton kehitysjohtajana.

– Asiakastyön arkea ja juhlaa pääsin näkemään Pääkaupungin turvakodin toiminnanjohtajana työskennellessäni. __

Istanbulin sopimus ohjaa toiminnanjohtajan työtä

Naisten Linjan toiminnanjohtaja vastaa henkilöstöjohtamisesta, viestintäjohtamisesta, talouden ja rahoituksen kokonaisuudesta sekä sidosryhmäyhteistyöstä ja vaikuttamisesta.

Laaksonen ajattelee, että Naisten Linjan tehtävät jäsentyvät Istanbulin sopimuksen toimeenpanoon: asenteiden ja käytäntöjen muuttamiseen, yhteiskunnan rakenteiden ja lainsäädännön kehittämiseen sekä konkreettiseen tukeen väkivaltaa kokeneille.

– On hienoa saada jatkaa tätä tärkeää työtä Naisten Linjan toiminnanjohtajana. Odotan erityisesti sitä, että pääsen tutustumaan ihmisiin ja arjen työhön sekä rakentamaan yhdessä Naisten Linjan tulevaisuuden suuntaa, Laaksonen sanoo.

Naisten Linjan toiminnanjohtajan paikkaan tuli 65 hakemusta. Naisten Linja ry hallituksen puheenjohtajan Aino Jonesin mukaan hakemusten taso oli erittäin korkea. Jones iloitsee, että Eilakaisla tuki hallitusta rekrytointiprosessissa pro bono yhteistyönä.

– Sari aloittaa Naisten Linjalla uuden strategiakauden kynnyksellä. Odotamme yhteistyön ja tulevien vuosien vahvistavan entisestään Naisten Linjan tekemää vaikuttavaa ja tuloksellista työtä väkivaltaa kokeneiden naisten ja tyttöjen toipumisen tukemiseksi, Jones sanoo. Sari Laaksonen aloittaa tehtävässään maanantaina 11.5.2026. Naisten Linjan varainhankinta- ja talouspäällikkö Elina Lakso toimii vt. toiminnanjohtajana Laaksosen aloittamisen saakka. Lisätiedot:

Aino Jones, Naisten Linja ry hallituksen puheenjohtaja: puheenjohtaja@naistenlinja.fi p. 044 974 2979

Sari Laaksosen yhteystiedot 11.5. alkaen sari.laaksonen@naistenlinja.fi p. 040 746 9984

Sari Laaksonen

Sari Laaksonen

Toiminnanjohtaja

"On hienoa saada jatkaa tätä tärkeää työtä Naisten Linjan toiminnanjohtajana. Odotan erityisesti sitä, että pääsen tutustumaan ihmisiin ja arjen työhön sekä rakentamaan yhdessä Naisten Linjan tulevaisuuden suuntaa."