Ajankohtaista

Lähisuhdeväkivaltaa kokevan kohtaaminen työpaikalla -ohje on julkaistu

Suuri osa lähisuhdeväkivallasta jää piiloon, siksi on tärkeää, että asiasta puhutaan myös työpaikoilla, sanoo Naisten Linjan toiminnanjohtaja Katju Aro.

28.11.2023

Naisten Linja ja Ammattiliitto Pro julkaisevat 28. marraskuuta yhdessä ohjeen, joka tarjoaa apua ja neuvoja väkivallan kokijoiden tukemiseksi työpaikoilla. Ohjeeseen on ensimmäisten joukossa sitoutunut myös Hyvinvointiala HALI ry.

– Työnantajien roolin nostaminen esiin lähisuhdeväkivallan vähentämisessä on tervetullut ja tärkeä keskustelunavaus. On tärkeää tehdä näkymätöntä näkyväksi. Parhaimmillaan työnantajat ja työyhteisöt ovat mukana lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä. Väkivallasta kysyminen antaa mahdollisuuden tukea työntekijää hakemaan apua tilanteeseensa. Työpaikka voi olla väkivallan kokijan näkökulmasta myös turvallinen paikka ottaa asia puheeksi, sanoo Naisten Linjan toiminnanjohtaja Katju Aro.

– Olemme erittäin iloisia siitä, että Ammattiliitto Pro lähti kanssamme tekemään näitä ohjeita. Ja että HALI on myös tullut mukaan. Työmarkkinajärjestöjen tuki edistää muutoksen viemistä työpaikoille.

Joka kolmas nainen ja joka kuudes mies on Suomessa kokenut fyysistä väkivaltaa, fyysisen väkivallan uhkaa tai seksuaaliväkivaltaa parisuhteessa. Väkivalta vaikuttaa monien työpaikkojen työturvallisuuteen ja -hyvinvointiin, sillä useimmilla suomalaisilla työpaikoilla on väkivaltaa kokeneita, väkivallan tekijöitä ja heidän läheisiään. Monilla työpaikoilla tätä asiaa ei kuitenkaan vielä osata käsitellä.

– Lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuminen vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin, myös työssä jaksamiseen ja lopulta kykyyn tehdä töitä. On ensiarvoisen tärkeää, että väkivaltaa kokenutta tuetaan ja autetaan vaikeassa tilanteessa työpaikalla ja hyvinvoinnin heikentyminen otetaan puheeksi heti ensimmäisistä merkeistä. Lähisuhdeväkivallan vähentäminen ei onnistu, elleivät myös työpaikat ole siinä mukana, Aro sanoo.

– Autamme Naisten Linjalla väkivaltaa kokeneita naisia päivittäin ja tuemme heitä toipumaan väkivallasta. Tiedämme, miten väkivaltaa kokenut voidaan kohdata turvallisesti ja sensitiivisesti ja miten häntä kannattaa ohjata eteenpäin hakemaan apua. Tämän tiedon myös haluamme jakaa.

Ohje lähisuhdeväkivaltaa kokevan kohtaamiseen työpaikalla on ensisijaisesti suunnattu työsuojelun yhteistoimintahenkilöille ja esihenkilöille, mutta sitä voivat hyödyntää kaikki.

Jos epäilet työkaverisi tai alaisesi kokevan lähisuhdeväkivaltaa, ota huoli puheeksi luottamuksellisesti, turvallisessa ympäristössä.

Ohje lähisuhdeväkivaltaa kokeneen kohtaamiseen työpaikalla

Voit ladata Naisten Linjan ja Ammattiliitto Pron tekemät ohjeet klikkaamalla tästä.

Yhteydenotot ja lisätietoja:

Katju Aro

Katju Aro

Toiminnanjohtaja

050 567 2974

katju.aro@naistenlinja.fi

Vastuualueet: toiminnan suunnittelu ja johtaminen, yhteiskuntasuhteet, vaikuttamistyö