Väkivaltatilanteita on mahdollista ennakoida
Jos sinulla on epäilys, että ihmissuhteessasi on väkivaltaista käyttäytymistä, luota omaan intuitioosi. Väkivallassa on perimmältään kysymys kontrollista – pakonomaisesta tarpeesta hallita toista ihmistä. Väkivalta voi etenkin aluksi olla niin hienovaraista, että sitä on vaikea tunnistaa. Jo huoli väkivallasta on aiheellinen syy hakea apua.
Väkivaltaisessa suhteessa olevan on ensisijaista kiinnittää huomiota omaan ja lasten turvallisuuteen. Väkivallalla on taipumus raaistua ajan myötä.
Pidä kiinni yksityisyydestäsi
Väkivaltaa lähisuhteessa kokeneet kertovat usein väkivallan hiipineen suhteeseen vähitellen. Siksi onkin tärkeää jo suhteen alussa pitää kiinni omista rajoista, tarpeista, vapaa-ajasta, yksityisyydestä ja ihmissuhteista.
Jokaisella on oikeus omaan aikaan ja tilaan. Kenenkään ei tule olla jatkuvasti tavoitettavissa eikä muiden tarvitse koko ajan tietää, missä liikumme ja kenen kanssa vietämme aikaamme.
Jokaisella on oikeus omiin salasanoihin, pankkitiliin, sähköpostiin, digitaalisiin laitteisiin, somekanaviin ja päiväkirjoihin.
Meillä jokaisella on myös oikeus omiin salaisuuksiin. Meidän ei tarvitse kertoa ystäviemme kanssa käytyjä keskusteluita tai näyttää viestejämme kenellekään muulle.
Suhteen alun ihastumisen vaiheessa saatamme huomaamatta jakaa hyvin herkkäluontoisia ja yksityisiä asioita itsestämme. Haluamme viettää aikaa toisen kanssa mahdollisimman paljon, ja olemme valmiita joustamaan suhteen toimivuuden eteen. On kuitenkin tärkeää, että pidämme kiinni itsenäisyydestämme ja yksityisyydestämme myös läheisissä ihmissuhteissamme.
Esimerkiksi omia salasanoja ja digitaalisia laitteita ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa.
Teknologiaan liittyviä turvaohjeita
Kuinka toimia, jos epäilet, että puolisosi vakoilee tilejäsi tai laitteitasi? Jos sinulla on epäilys, että sinua vakoillaan, ota intuitiivinen tunne vakavasti.
- Paranna yksityisyyttäsi vaihtamalla salasanat ja ottamalla käyttöön kaksivaiheinen tunnistautuminen. Arvioi tilanne kuitenkin huolellisesti, sillä joissain tilanteessa yksityisyyden lisääminen saattaa kasvattaa väkivallan riskiä.
- Älä viestittele tai lähetä sähköpostia mahdollisista eroaikeista tai eron tarkasta ajankohdasta läheisille tai viranomaisille, jos on vaara, että puolisosi pääsee käsiksi tileillesi. On parempi soittaa tai keskustella kasvokkain.
- Opettele käyttämään nettiä ”yksityinen selaus” -tilassa ja poistamaan sivuhistoriasta riskialttiit sivut.
- Varmista, ettei puhelimesi jaa sijaintitietoja (kamera mukaan lukien), ja bluetooth on pois päältä. Käy sovellusten yksityisyysasetukset huolellisesti läpi, ja poista turhat sovellukset.
- Älä käytä salasanoissa mitään henkilökohtaista informaatiota. Mitä pidempi salasana, sen turvallisempi. Salalause on parempi kuin salasana.
- Jos epäilet, että tietokoneellasi on vakoiluohjelma, vieraile riskialttiilla sivuilla esimerkiksi kirjaston tietokoneella.
- Jos epäilet, että puhelintasi vakoillaan, hanki uusi turvallinen puhelin. Mitä vanhempi tai yksinkertaisempi malli, sitä vaikeampaa sitä on vakoilla.
- Kerro tilanteestasi luotetulle ystävälle tai perheenjäsenelle. Hae apua ja muista, että vastuu väkivallasta on vain ja ainoastaan tekijällä.
Laadi itsellesi turvasuunnitelma
Oletko havainnut puolisossasi tai läheisessäsi väkivaltaiseen käytökseen liittyviä merkkejä - muutoksia eleissä, puhetyylissä tai ilmeissä? Useimmiten lähisuhdeväkivallan uhrit oppivat tunnistamaan alkavan väkivallan varoitusmerkit ja tekijälle ominaiset toimintamallit.
On ensisijaisen tärkeää ennakoida väkivaltatilanteita.
Jotta osaisit toimia mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti väkivallan uhatessa, on hyödyllistä laatia oma toiminta- eli turvasuunnitelma.
Lue lisää: Näin teet turvasuunnitelman
Turvallisuus turvakotijakson jälkeen
Turvakotijakso on lyhyt mutta merkittävä askel toipumisessa kohti väkivallatonta arkea.
Turvakoti tarjoaa suojan väkivallalta, ja kriisiavun lisäksi sieltä saa tukea käytännön asioiden järjestämiseen.
Turvakotityöntekijä tekee kokijan kanssa riskiarvioinnin ja turvasuunnitelman sekä auttaa esimerkiksi lähestymiskiellon hakemisessa.
Lue lisää: Näin haet lähestymiskieltoa
Turvakoti on tarkoitettu väliaikaiseksi turvapaikaksi. Sieltä lähtiessä edessä on uudenlainen arki: usein muuttaminen uuteen asuntoon, joskus myös uudelle paikkakunnalle.
Itsestä huolehtiminen ja arkisen elämänrytmin ylläpitäminen ovat tärkeitä oman hyvinvoinnin kannalta. Uuden kodin laittaminen, taloudelliset asiat, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kanssa asiointi voivat kuitenkin tuntua työläiltä.
Etenkin rikosprosessiin ja lähestymiskieltoon liittyvä byrokratia, avioeron hakeminen sekä huoltajuusasiat saattavat suorastaan jopa pelottaa, mutta älä säikähdä. Kaikkeen tähän on saatavissa apua tukiheknkilöltä.
Turvakoti huolehtii sinusta tarvittaessa turvakotijakson jälkeenkin.
Lue lisää: Turvakodin jälkeen. Ensi- ja turvakotien liiton ohjeita turvalliseen kotiutumiseen
Käytännön ohjeita turvakotijakson jälkeen
- Oma tukihenkilö on yksi merkittävimmistä turvallisuutta edistävistä tukimuodoista. Tukihenkilön kanssa voi keskustella luottamuksella, ja hän auttaa jatkoavun saamisessa sekä rikosprosessiin liittyvissä asioissa. Avun on tarkoitus kestää lyhyen aikaa, kolmesta kuuteen kuukautta. Tukihenkilöitä tarjoaa mm. RIKU ja Ensi- ja turvakotienliitto.
- Turvakiellon hankkiminen, tietojen salaaminen ja salasanojen vaihtaminen ovat suositeltavia tekoja.
- Pidä huolta itsestäsi, keholliset harjoitukset edistävät sisäistä turvallisuudentunnetta: esimerkiksi itsepuolustuskurssi, jooga, meditointi ja rentoutumisharjoitukset.
- Omien luotettavien ystävyys- ja sukulaissuhteiden vaaliminen sekä heidän pitäminen tilanteen tasalla on tärkeää. Usein väkivaltaisessa suhteessa olevan yhteys omiin tärkeisiin henkilöihin katkeaa tai heikkenee. Oman tukiverkoston ylläpitäminen voi olla hyvin merkityksellinen asia.
- Minimoi tai katkaise yhteydet väkivaltaiseen entiseen kumppaniin, vaikka se tuntuisi hankalalta. Joskus huoli entisestä kumppanista voi olla suuri, mutta tekijä on itse vastuussa sanoistaan ja teoistaan.
- Huolehdi omasta fyysisestä turvallisuudestasi. Mikäli entisessä kodissa on välttämätöntä käydä, kannattaa huolehtia siitä, että ei koskaan sovi mahdollista tapaamista kahden kesken entisen kumppanin kanssa. Mukaan käynnille tulee ottaa luotettava henkilö tai tukihenkilö. Paras vaihtoehto on, että joku muu hoitaa tarvittavan käynnin puolestasi.
- Älä kerro uutta osoitetta ja puhelinnumeroa tai päästä ketään ulkopuolista ihmistä tai entistä kumppania uuteen kotiin, vaikka hän sitä ehdottaa esimerkiksi tavaroiden toimittamista varten.
- Lasten turvallisuudesta huolehtiminen on keskeistä. Lastensuojelulain mukaan lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Tukea voi pyytää esimerkiksi lapsiperheiden palveluista tai lastensuojelusta.
- Turvakoti on tukena kotiutumisen jälkeenkin, turvakotiin voi aina palata ja sinne voi olla yhteydessä uudestaan.
- Kannustamme tekemään rikosilmoituksen. Väkivaltaa kokeneella on oikeus tehdä kokemastaan rikosilmoitus ja saada siihen kuuluvaa tukea poliisista ja oikeusaputoimistosta. Rikoksen uhrilla on oikeus saada lääkärin apua ja muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Väkivaltaa kokeneella on oikeus saada tietoa olemassa olevista tukipalveluista ja hän voi käyttää haluamaansa henkilöä tukihenkilönä rikosasian käsittelyn eri vaiheissa. Kokijalla on myös oikeus käyttää oikeudellista avustajaa rikosilmoituksen tekemisessä, kuulustelussa ja oikeudenkäynnissä.
Aiheeseen liittyvää sisältöä
Tukea ja neuvontaa
Oletko huolissasi omasta tai läheisesi tilanteesta? Ethän jää yksin. Olemme täällä sinua varten.