Tunnista väkivalta

Tunnista väkivaltaisen parisuhteen varoitusmerkit

Parisuhdeväkivalta hiipii suhteeseen usein pikkuhiljaa. Henkisen väkivallan tekoja voi olla alussa vaikea edes tunnistaa. Myöhemmin teot voivat muuttua kokonaisvaltaiseksi kontrolloinniksi eli pakottavaksi kontrolliksi.

Tällä sivulla

    Päivitetty viimeksi 19.11.2024, 00:11

    Väkivaltaisen suhteen varoistusmerkit

    Tunnista väkivaltaisen parisuhteen varoitusmerkit

    Hän tunnustaa syviä tunteita ja hukuttaa huomionosoituksiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa tapailua. Hän haluaa edetä nopeasti.

    Kun olette eri paikoissa, hän soittelee ja viestittelee jatkuvasti. Hän suuttuu, jos et vastaa viesteihin tai puheluihin tarpeeksi nopeasti.

    Hän haluaa nähdä viestejäsi ja vaikuttaa siihen kenen kanssa ja mistä keskustelet. Hän haluaa esimerkiksi vaikuttaa siihen, ketä seuraat sosiaalisessa mediassa ja kuka seuraa sinua.

    Hän esittää mustasukkaisia syytöksiä ja perustelee mustasukkaisuudella kontrolloivaa käytöstään.

    Hän ei kunnioita rajojasi tai pyrkii neuvottelemaan niitä jatkuvasti uudestaan. Hän painostaa sinua tekemään jotain, mikä ei tunnu hyvältä.

    Hän pyrkii manipuloimaan tilanteita. Esimerkiksi väittämällä, että et välitä hänestä riittävästi, jos et toimi kuten hän haluaa.

    Hän vähättelee ongelmiasi ja saa sinut tuntemaan, että ylireagoit. Hän saa sinut tuntemaan aiheettomasti syyllisyyttä kaikesta, mitä teet.

    Hän kritisoi paljon sinua tai läheisiäsi, vaikka verhoaisi sen vitsailuun. Hän pyrkii eristämään sinua läheisistäsi ja esimerkiksi haukkuu ystäviäsi.

    Hän nöyryyttä sinua julkisesti. Hän haukkuu, nimittelee ja pilkkaa sinua ystäviesi tai lastesi edessä. Arvostelee esimerkiksi ulkonäköäsi jatkuvasti.

    Hän aloittaa riitoja vailla selkeää syytä, huutaa ja käyttäytyy uhkaavasti. Riitatilanteessa et uskalla ilmaista omaa näkökulmaasi, koska pelkäät hänen reaktioitaan.

    Hän pelottelee ja käyttäytyy uhkaavasti, uhkaa väkivallalla sinua, lapsiasi tai lemmikkejäsi. Hän rikkoo esineitä tai lyö nyrkillä seinää.

    Riitatilanteessa hän on jo töninyt sinua, tarttunut sinuun kiinni tai estänyt sinua kulkemasta jonnekin tai lähtemästä pois.

    Hän käyttäytyy fyysisesti väkivaltaisesti. Hän on esimerkiksi ravistellut sinua, lyönyt, potkinut, uhannut teräaseella, repinyt hiuksista, kuristanut tai lukinnut sinut jonnekin, esimerkiksi parvekkeelle tai makuuhuoneeseen.

    Hän kääntää tilanteet niin, että vaikuttaa itse uhrilta. Hän saa sinut uskomaan, että väkivalta on omaa syytäsi.

    Tukea ja neuvontaa

    Oletko huolissasi omasta tai läheisesi tilanteesta? Ethän jää yksin. Olemme täällä sinua varten.