Toipuminen alkaa, kun väkivallan aiheuttama uhka on ohi ja mieli sekä keho saavat tilaa rauhoittua. Aluksi on tärkeintä turvallisuus, myöhemmin tulevat ymmärrys, tunteiden käsittely ja vähitellen uuden elämän rakentaminen.
Mitä tarkoitetaan väkivallasta toipumisen prosessilla?
Toipumisella tarkoitetaan vaiheittaista siirtymistä väkivallan jälkeiseen elämään – aikaa, jolloin keho ja mieli käsittelevät kokemuksia ja palauttavat turvallisuuden tunnetta.
Väkivalta vaikuttaa usein laaja-alaisesti: se muuttaa käsitystä itsestä, maailmasta ja muista ihmisistä. Siksi toipuminen ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan kokonaisvaltainen prosessi, jossa ihminen alkaa vähitellen uskoa siihen, että elämä voi taas olla hyvää ja turvallista.
Väkivallasta toipuminen on mahdollista
Väkivallan kokemuksen jälkeen todellisuus voi tuntua hyvin erilaiselta kuin ennen sitä. Väkivalta vaikuttaa kokijan minäkuvaan ja siihen, miten hän kokee ympäröivän maailman.
Väkivallan seuraukset ovat kokonaisvaltaisia ja ulottuvat monille elämän osa-alueille, kuten henkiseen hyvinvointiin, itseluottamukseen, toimintakykyyn, fyysiseen terveyteen, turvallisuuden tunteeseen ja sosiaalisiin suhteisiin.
Keho ja mieli pyrkivät luonnollisin keinoin puolustautumaan ja reagoimaan epäluonnolliseen tilanteeseen. Toipuminen alkaa, kun nämä suojakeinot voivat hiljalleen hellittää.
Väkivalta altistaa traumaperäiselle stressihäiriölle
Väkivallan kokemisen seuraukset ovat verrattavissa pitkäaikaisen stressin aiheuttamiin seurauksiin. Vakavalle väkivallalle altistumisen tyypillinen seuraus on post-traumaattinen stressihäiriö (PTSD) ja dissosiaatiohäiriöt.
Traumaperäinen stressihäiriö on traumaattisten kokemusten jälkeen kehittyvä pitkittynyt tai viivästynyt reaktio tapahtuneeseen. Pitkään senkin jälkeen, kun traumaattiset kokemukset ovat päättyneet, traumakokemus voi aktivoitua uudelleen pienistäkin vaaraa muistuttavista merkeistä. Merkit laukaisevat kehossa stressitilan.
Lue lisää: Väkivallan aiheuttama kriisireaktio ja kriisin vaiheet
Toipumisen vaiheet väkivallan jälkeen
Toipuminen ei etene suoraviivaisesti. Se on yksilöllinen prosessi, jossa voi tunnistaa muutamia tyypillisiä vaiheita:
1. Turvallisuuden palauttaminen
Ensimmäinen askel on turvallisuuden tunteen palauttaminen. Keho ja mieli voivat rauhoittua vasta, kun väkivallan uhka on poissa ja ympäristö tuntuu turvalliselta.
2. Kokemuksen tunnistaminen ja nimeäminen
Oman kokemuksen väkivallaksi tunnistaminen ja nimeäminen on ratkaisevaa. Väkivalta ei ole sarja ikäviä sattumuksia, vaan systemaattista vallankäyttöä, joka tähtää lannistamiseen. Kun kokemus saa nimen, sen kanssa voi alkaa työskennellä.
3. Tunnekäsittely ja tuen vastaanottaminen
Tässä vaiheessa väkivallan kokija alkaa käsitellä tunteitaan – pelkoa, surua, vihaa, häpeää ja syyllisyyttä. Puhuminen, kirjoittaminen tai vertaistuki voivat auttaa. Myös ammatillinen tuki, kuten terapia, tarjoaa turvallisen tilan tunteiden jäsentämiselle.
4. Eheytyminen ja elämän uudelleen rakentaminen
Vähitellen väkivallan kokemus alkaa asettua osaksi omaa elämäntarinaa. Toipuminen ei tarkoita unohtamista, vaan sitä, että väkivalta ei enää hallitse elämää. Ihminen löytää uudelleen voimansa, omanarvontunteensa ja kykynsä luottaa itseensä ja toisiin.
Toipuminen alkaa salaisuuden jakamisesta
Toipumisen kannalta on tärkeää, että väkivalta tunnistetaan ja siitä puhutaan ääneen. Usein toipuminen alkaa siitä, että joku kuuntelee ja uskoo.
Väkivallan tekijä pyrkii usein horjuttamaan kokijan käsitystä todellisuudesta – siksi uskominen ja kokemuksen vahvistaminen ovat ensisijaisen tärkeitä. Kun kokija alkaa luottaa omaan käsitykseensä tapahtuneesta ja ymmärtää, että häntä kohtaan on toimittu väärin, toipuminen pääsee etenemään.
Lue myös: Vertaistuki auttaa käsittelemään väkivaltakokemuksia
Tuki auttaa etenemään toipumisprosessissa
Monille ensimmäinen askel toipumisessa on kertoa tilanteesta luotettavalle ihmiselle. Puhuminen tai kirjoittaminen auttaa jäsentämään kokemuksia ja tuo tunnetta siitä, ettei ole yksin.
Joskus ulkopuolinen, kuten ammattilainen tai vertainen, on tärkeä tuki. Vertaistuki tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia toisten kanssa, jotka ymmärtävät tilanteen omakohtaisesti.
Naisten Linja tarjoaa väkivaltaa kokeneille erilaisia palveluja ja ammatillisesti ohjattuja vertaistukiryhmiä, joissa voi turvallisesti käsitellä omia kokemuksia ja toipumisen vaiheita.
Lue myös: Naisten Linjan vertaistukiryhmät väkivaltaa kokeneelle
Apua lääkäriltä ja terapiasta
Monet hakevat apua lääkäriltä väkivallan aiheuttamien oireiden, kuten masennuksen, unihäiriöiden tai uupumuksen vuoksi. Joskus väkivallan vaikutuksia ei heti tunnisteta oireiden taustalla.
Jokaisella väkivaltaa kokeneella on oikeus saada empaattista ja ammattitaitoista hoitoa. Kun hoitava taho ymmärtää väkivallan vaikutukset, se voi tukea toipumista merkittävästi.
Psykoterapiasta voi saada tukea pitkäkestoisesti. Traumaperäisen stressihäiriön hoitomenetelminä käytetään psykoterapiaa ja tarvittaessa lääkehoitoa. Joillekin toimii EMDR-terapia.
Toipuminen ei etene suoraviivaisesti
Väkivallan vakavista ja pitkäaikaisista seurauksista huolimatta väkivallan kokemuksista toipuminen on mahdollista. Toipuminen on usein elämän mittainen matka eikä prosessi etene lineaarisesti.
Jokainen toipumisprosessi on yksilöllinen ja takapakit ovat luonnollisia.
Vanhat kokemukset voivat nousta pintaan pitkään väkivallan päättymisen jälkeenkin. Se ei kuitenkaan tarkoita epäonnistumista, vaan on osa toipumisprosessia.
Usein kysyttyä väkivallasta toipumisesta
Voiko väkivallasta todella toipua?
Kyllä voi. Toipuminen on mahdollista, vaikka väkivallan vaikutukset olisivat kestäneet pitkään tai olleet hyvin vakavia. Toipuminen etenee vaiheittain, ja jokainen tekee sen omassa tahdissaan. Apua ja tukea on saatavilla. Väkivallasta ei tarvitse selvitä yksin.
Kuinka kauan toipuminen kestää?
Toipumisen kesto on yksilöllinen. Joillekin olo helpottuu nopeasti, toisilla prosessi voi kestää kuukausia tai vuosia. Tärkeintä on antaa itselle aikaa ja hyväksyä, että toipuminen ei ole suoraviivainen polku.
Entä jos trauma tai muistot palaavat mieleen pitkän ajan kuluttua?
Se on täysin normaalia. Vanhat kokemukset voivat nousta esiin uudelleen esimerkiksi stressin, elämäntilanteen muutoksen tai triggeröivän tilanteen myötä. Se ei tarkoita, että olisit epäonnistunut – päinvastoin, se on osa toipumista. Tukea voi hakea missä vaiheessa tahansa.
Miten voin tukea läheistä, joka toipuu väkivallasta?
Kuuntele, usko ja ole kärsivällinen. Vältä kiirehtimistä tai neuvojen antamista ennen kuin toinen on siihen valmis. Pienetkin eleet ja läsnäolo voivat olla merkittäviä. Tarjoa käytännön apua, ja kannusta tarvittaessa hakemaan ammattiapua.
Mistä voin saada apua väkivallasta toipumiseen?
Naisten Linja tarjoaa maksuttomia ja luottamuksellisia palveluita väkivaltaa kokeneille naisille. Voit ottaa yhteyttä auttavaan puhelimeen, chattiin tai osallistua vertaistukiryhmiin. Myös terveyskeskukset, kriisipalvelut ja järjestöt tarjoavat apua.
Miten voin tietää, että olen toipumassa?
Toipuminen näkyy usein pieninä muutoksina: turvallisuuden tunne lisääntyy, arki alkaa sujua paremmin ja oma olo kevenee. Myös halu huolehtia itsestä ja tulevaisuudesta on merkki toipumisen etenemisestä.
Tukea ja neuvontaa
Oletko huolissasi omasta tai läheisesi tilanteesta? Ethän jää yksin. Olemme täällä sinua varten.