Naisiin kohdistuva väkivalta Suomessa

Suomi on EU:n toiseksi turvattomin maa naisille

Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on EU:n toiseksi turvattomin maa naisille.

Suomessa naisista yli puolet (57 %) on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua. Puolet suomalaisnaisista on kokenut parisuhteessa henkistä väkivaltaa ja 29,7 % on kokenut vainoa elämänsä aikana. 16 % suomalaisista naisista on joutunut raiskauksen uhriksi. Naiset kokevat miehiä useammin sekä vakavaa että toistuvaa väkivaltaa (Tilastokeskus 2023).

Väkivalta on sukupuolistunutta

Väkivalta ja häirintä ovat sukupuolistuneita ilmiöitä. Naiset kokevat tyypillisimmin väkivaltaa kotona, muissa yksityisissä tiloissa ja työpaikoilla. Yhä enemmän häirintää ja väkivaltaa esiintyy myös verkossa. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy kaikissa sosioekonomisissa asemissa.

Naisten kokemassa väkivallassa tekijä on useimmiten nykyinen tai ex-kumppani. Miehiin kohdistuvat väkivallanteot tapahtuvat yleisimmin julkisilla paikoilla ja tekijänä on toinen mies. Tiedetään, että toistuva ja uusiutuva väkivalta parisuhteissa kohdistuu useammin naisiin kuin miehiin.

Taustalla vaikuttavat syvään juurtunut sukupuolten välinen epätasa-arvo sekä käsitykset siitä, että naisen asema on alisteinen suhteessa mieheen. Tähän vaikuttavat sekä kulttuuriset seikat että fyysisen voiman erot.

2010-luvulla Suomessa on kuollut joka vuosi noin 15 naista nykyisen tai entisen kumppanin surmaamana.

Väkivallassa on kyse vallan väärinkäytöstä

Usein mielellämme väkivallan virheellisesti ainoastaan fyysiseksi väkivallaksi.

Naisiin kohdistuvassa väkivallassa on kuitenkin perimmältään kysymys kontrollista – pakonomaisesta tarpeesta hallita ja kontrolloida toista ihmistä.

Väkivallan eri muotoja ovat fyysisen väkivallan lisäksi esimerkiksi henkinen väkivalta, seksuaaliväkivalta, seksuaalinen häirintä, taloudellinen väkivalta, digitaalinen väkivalta ja vaino, seksistinen vihapuhe, hengellinen ja uskonnollinen väkivalta, kunniaan liittyvä väkivalta, ihmiskauppa, pakkoavioliitot, silpominen, pakkoabortit sekä sotien ja aseellisten konfliktien aikana naisiin kohdistuva väkivalta. Kaikki väkivallan muodot sisältävät henkistä väkivaltaa.

Naisiin kohdistuva väkivalta loukkaa naisten ihmisoikeuksia ja estää heitä nauttimasta perusvapauksistaan. Kaikissa yhteiskunnissa, suuremmissa tai pienemmissä määrissä, naiset joutuvat fyysisen, seksuaalisen ja psykologisen hyväksikäytön uhreiksi. Tämä hyväksikäyttö tapahtuu tuloista huolimatta, läpäisten eri luokka-asemat ja kulttuurit.

—Pekingin julistus (1995) ja toimintaohjelma, kappale 112

Haavoittuvassa asemassa olevat suurimmassa riskissä

Joka puolella maailmaa naiset kohtaavat väkivaltaa siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat naisia. Haavoittuvassa asemassa olevilla naisilla on kuitenkin moninkertainen riski joutua väkivallan kokijaksi.

Vammaisena naisena riski kohdata väkivaltaa Suomessa on 2-4 kertaa suurempi kuin vammattomilla naisilla. Eli toisin kuin yleisesti luullaan, esimerkiksi vamma tai sairaus ei suojele väkivallalta, vaan pikemminkin altistaa sille.

Väkivallan riski on kohonnut esimerkiksi seuraavilla erityisen haavoittuvassa asemassa olevilla naisilla:

• sukupuolivähemmistöön kuuluvat naiset
• ikäänsä nähden varhain kehittyneet tytöt
• nuoret naiset, seksityötä tekevät naiset
• ikääntyneet naiset
• rodullistetut naiset
• rikoksiin syyllistyneet naiset
• romaninaiset
• hengellisiin yhteisöihin kuuluvat naiset

Ihmisoikeussopimuksista tekoihin

Suomi on sitoutunut noudattamaan lukuisia naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttuvia ihmisoikeussopimuksia ja -normeja. Esimerkiksi Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus CEDAW (1979), Pekingin julistus ja toimintaohjelma (1995) sekä Euroopan ihmisoikeussopimus.

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (ns. Istanbulin sopimus) tuli Suomessa voimaan 1.8.2015. Sopimus kattaa naisiin ja tyttöihin sukupuolen perusteella kohdistuvan väkivallan kaikki muodot. Sopimus painottuu väkivallan ehkäisyyn, mutta sisältää myös velvoitteita kokijoiden suojelemiseksi ja auttamiseksi sekä väkivallan tekijöiden rankaisemiseksi.

Suomea sitoo myös vuonna 2024 voimaan astunut EU:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen direktiivi.

Huolimatta Suomen sitoutumisesta ihmisoikeussopimuksiin, tavoitteita jää toteutumatta. Suomi on saanut toistuvasti moitteita kansainvälisiltä ihmisoikeuselimiltä siitä, ettei naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ole kitketty riittävän määrätietoisesti.

Konkreettisia keinoja ja resursseja väkivaltatyöhön, ehkäisevään työhön sekä matalan kynnyksen palveluihin kaivataan lisää. Matalan kynnyksen palvelut ovat pääosin kolmannen sektorin, kuten erilaisten järjestöjen, järjestämiä.

Istanbulin sopimuksen suositukseen ja Suomen väkilukuun pohjautuen Suomessa pitäisi olla turvakotipaikkoja 555, mutta tällä hetkellä niitä on vasta 230.

Väkivalta ei ole rikos ainoastaan yksittäistä naista kohtaan, vaan se vie pohjaa tasa-arvon kehitykseltä ja koko yhteiskunnan demokratialta. Tästä huolimatta naiset törmäävät edelleen päivittäin väkivaltaa aliarvioiviin ja syyllistäviin asenteisiin. Esimerkiksi lähisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa ei aina pidetä yhtä vakavana rikoksena kuin kokijalle tuntemattoman tekemää rikosta.